Jahas. Tästäkö se sitten alkaa, kirjoittaminen? Toivottavasti. Pariin kertaan olen yrittänyt blogia pitää, mutta ne ovat kaatuneet omaan mahdottomuuteensa ja ehkäpä laiskuuteenikin. Toisaalta rajalliset muokkausvaihtoehdot edellisillä sivuilla ovat olleet yksi syy siihen miksi olen niihin kyllästynyt -ja kaivannut uutta. Pölähdin sitten tänne vuodatukseen vaihteeksi jonkun linkin kautta ja ryhdyin seikkailemaan noilla sivupohjasivuilla (se on tietysti tosi hyvä lähtökohta blogin kirjoittamiselle, nätit sivupohjat!), ja päätin, että vielä tämän  kerran tämä yrittää tätä. Daa.

Kesä. Ja aurinko armas. Eläimetkin ryytyy tästä kuumuudesta, emännästä puhumattakaan. Mikäs olisi ollessa, mutta itikat on riesana pihalla ja sisällä julmettu kuumuus, joka lyö välillä laudalta jopa ulkolämpötilan. Jippii. Kesä on kiva, mutta liika kuumuus on liikaa kuumuutta.

Ja sitä en kyllä vaan voi käsittää mistä syystä jotkut ihmiset pysyvät niin hehkeinä ja raikkaan oloisina, vaikka ilma olisi miten kuuma tahansa? Miksen minäkin sitten? Miksi juuri minun täytyy ähkiä naama punaisena ja hiestä kiiltävänä, kun kesä ja aurinko näyttävät niitä parhaita puoliaan? Miksi minäkin en voisi melkeinpä liidellä osumatta maahan tai lattiaan, hiukset hulmuten ja kasvot kalpeana (tai vastaavasti erittäin hyvin ruskettuneena, ei suinkaan palaneena iho kuoriutuen)? Kraaah. Tai sitten meidän peilissä on jotakin erittäin pahasti pielessä.

Saapas nähdä heitänkö talviturkkia tälle kesällekään ollenkaan. Viime kesänä en muistaakseni heittänyt, joten onkin tässä parin vuoden turkit päällä tällä hetkellä. Hmm... tarkemmin ajateltuna; onko sittenkään mikään ihme, että meikäläinen ähöttää naama punoittaen hikisen kropan kanssa, kun ylläni on parin vuoden turkikset? Ajaisikohan pihalammikko saman asian kuin tyyni järvi? No ei sentäs. Lentäisin kuitenkin selälleni liukkaan allasmuovin takia ja hukkuisin pihalampeen. Se olisi jo aika noloa, nolompaa kuin punaisena ja hikisenä oleminen.

Kakkoskoiraankin tuossa trimmailin vähän uutta muotoa. Hassulta näyttää otus, kun tuli kesätukka ja kaikki. Ykköskoiran turkki on niin erilainen, että eihän sille voinut tehdä samoin, vaikka se kovasti oli "hoitoon" tulossa ja änkeämässä väliin, että "minua kans". On nuo kyllä senmoisia velikultia välillä, että ei tiedä itkeekö vai nauraako. Siihen päälle kun vielä lisää Kihhan, joka osaa ottaa oman tilansa ja vaatii huomion, on päivissä, illoissa ja öissä ohjelmaa. Joskus liikaakin. Mutta pois en antaisi, vaikka joskus kyllä käy mielessä miten helppoa se eläimetön elämä olisikaan. ^^

Niin. Nyt jos keittäisi kahvit. Päiväkahvit.